Elämän kauneus piilee kontrasteissa

Niin kauan kun jaksat ja kykenet muovailemaan ja muodostamaan vastoinkäymisten, pelkojen ja epätoivon hetkien pirstaloimasta unelmasta mielikuvituksesi syövereissä entistäkin vahvemman, kauniimman ja hohdokkaampana välkehteleväisen toivontäyteisen tulevaisuuskuvan, niin kauan olet jo perillä elämässä unelmaasi.
Unelmien tavoitteleminen ei ole pelkkää ruusunpunaa, vaan mukaan mahtuu koko värisävyjen spektri.

Unelmien tavoitteleminen ei ole pelkkää ruusunpunaa, vaan mukaan mahtuu koko värisävyjen spektri.

Unelmista, intohimosta ja innostuspohjaisesta tekemisestä puhutaan usein hurmoksellisen inspiroituneeseen ja maagisen valonhehkuiseen, sävyisään hattarapilvisävyyn. Startup-maailma on täynnä maailmanluokan menestystä enteilevää hyvää pöhinää. Useat menestysoppaat, motivaatiospiikit ja somessa leviävät tsemppisitaatit kertovat, että kun vain uskallat unelmoida ja tarttua toimeen, niin saavutat upean onneksi kutsutun optimitilan. Ihmiset, joita katsomme ihastellen ylöspäin menestyjinä, ovat positiivisuutta säteileviä miltei yliluonnollisia olentoja, jotka tilanteessa kuin tilanteessa hymyilevät juhannusyön aurinkoakin kirkkaammin ja hehkuttavat isoon ääneen hohdokasta tulevaisuuskuvaansa.

On tärkeää, että unelmista ja niiden toteuttamisesta puhutaan positiiviseen sävyyn. Kyllähän se aiheenakin on jo sellainen, että se automaattisesti aiheuttaa mukavia onnellisuuden väristyksiä mahanpohjassa – puhutaanhan silloin siitä, mitä sinä ihan oikeasti elämässäsi haluat kaikkein eniten tehdä, sellaisessa maailmassa, jossa on olemassa vain mahdollisuuksia. Onhan se myös yksi elämän huikeimpia kokemuksia kokea se huumaava sisäinen palo, kun löytää sellaisen merkitykselliseltä tuntuvan päämäärän, joka kuin magneetin lailla vetää sinua puoleensa ja antaa lähes pohjattomasti energiaa kulkea luonnollisessa flow:ssa pehmeästi kelluen kohti luoksensa.

Usein kuitenkin tässä positiivisuushuumassa unohdetaan, että sillä unelmakolikollakin on kääntöpuolensa tai ainakin jossain mustan ja valkean välimaastossa piileskelevä harmaasävytteinen tunteiden, elämysten ja kokemusten väriskaala. Niistä synkemmistä varjomaailman puolella eletyistä hetkistä on ehkä unelmapuheen yhteydessä haastavaa puhua – silloinhan muut saattavat ajatella, että ”ai eikö se unelmien toteuttaminen kannatakaan” tai ”no höh, minne se nyt katosi se aina iloinen supertyyppi voittamaton juhannusyöhymy huulillaan”. Kullanhohtoisen keskitien löytäminen yli-inspiroituneen höttöpuheen ja peruskyynisen lannistusjupinan välimaastosta lienee tälle salaa herkälle joko-tai -ajatteluun taipuvaiselle kansanluonteelle hämmentävää.

Lämmitystalkoiden agenda, unelma ja tarkoitus on mahtava. Ei taida löytyäkään juuri jalompaa missiota kuin toivon, voimaantumisen ja tulevaisuuden uskon herättäminen yhteisöllisessä hengessä paremman huomisen rakentamiseksi. Ehkä se positiivisuus kannattaakin vetää vähän överiksi (meidän rakkaasta koto-Suomesta kun niitä hiukkasen pessimistisempiä soraääniä varmastikin löytyy), niin saadaan koko valtakunnan keskimääräisen onnellisuuden tasapainotilaa vakaammaksi.

Ajattelimme tässä kuitenkin ottaa pienoisen riskin, ja Lämmitystalkoiden tarjotessa meille kunniatehtävää avata oman kipinämme löytymistä ja matkaa kohti unelmiamme, kertoa pikemminkin niistä mustan ja valkoisen väliltä löytyvistä upean kauniista, joskin karmean raastavista, harmaista värisävypaleteista. Koemme tämän olevan tärkeää siksi, että uskoisimme jokaiselle unelmiinsa tarttuvalle välillä ilmiintyvän matkan varrella vastaan niitä pikkuisen raskaampia kivenmurikoita. Kun teet jotain uutta ja toimit osaamisesi äärirajoilla, kohtaat väistämättäkin hetkiä, joissa unelma ja sen toteuttaminen näyttäytyy jonain muuna kuin hopeareunaisena pilvenhattarana – välillä tuo unelma saattaa jopa hetkellisesti menettää hohtonsa ja aiemmin sitä kohtaan tuntemasi palo muuttua vain tasaisen laimeaksi tasalämpöiseksi suorittamiseksi.

Välillä unelmien värit haalenevat ja matka täyttyy väripaletin tummemmilla sävyillä. Kontrastit opettavat ja kirkastavat itse unelmaa.

Välillä unelmien värit haalenevat ja matka täyttyy väripaletin tummemmilla sävyillä. Kontrastit opettavat ja kirkastavat itse unelmaa.

Foorumilla, jonka agendana on ensisijaisesti lisätä positiivista tekemisen meininkiä ja sydämellistä yhdessä tekemisen mentaliteettia, on tärkeää puhua myös niistä tummemmista sävyistä – siksi että sen hetken tullessa, kun hakkaat päätä vasten seinää tai porhallat sysimustana murisevan synkkyystunnelin lävitse, tietäisit, ettei sinussa ole mitään vikaa. On ihan OK, että sen unelman värit välillä haalenevat – se on jopa välttämätöntä sille, että pysähtyy pohtimaan, miksi sitä ylipäänsä aloittikaan uskaliaan matkansa kohti ekstriimin unelmamaailman korkealentoisinta huippua. Unelmakato, merkityksettömyysmelankolia, palon puute ja muut uskalikkojen kohtaamat upeat elämän pistokokeet ja niiden esiintuominen unelmapuheen yhteydessä ei siis välttämättä ole negatiivista tai pessimististä, vaan ennemminkin pelottavan rehellistä olemassaolevien asioiden katsomista suoraan silmiin, jotta niistä voi oppia, löytää uusia ulottuvuuksia ja kulkea sitten hetken mutakuopissa ryvettyään uljaasti eteenpäin entistäkin korkeampia kuita kurkotellen.

Jos olet seurannut Luovan Laboratorion matkaa tai kohdannut meidät jossain tapahtumassa puhumassa, olet ehkä kuullut sen tarinan, jonka alussa istumme Oulun Kiikelinsaaressa piknikillä ja unelmoimme maailmasta, jossa mitään rajoja ei ole. Irtisanoudumme parin viikon jälkeen töistä ja hyppäämme ensiksi kirjoittamaan kirjaamme luovien suomalaisten elämäntarinoista. Tarina jatkuu kommelluksesta ja unelmasta toiseen, päätyen tähän päivään, jossa muun muassa luovumme Oulun coworking-keitaastamme sen jatkaessa elämäänsä uudessa vielä salamyhkäisessä muodossaan, kehitämme peliä nimeltä Elämä ja julkaisemme tulevaisuuden tekijöille käsikirjan unelmiin ja yrittäjyyteen, EPIC: Nuoren yrittäjän käsikirjan. Siitä pisteestä lähtien kun löysimme unelmamme, joka tiivistetysti on ei enempää ei vähempää kuin ”Räjäyttää maailma luovuuteen”, olemme kulkeneet hullunkurisia onnenkantamoisia ja taikauskoiseksi tekeviä sattumuksia pursuilleeen matkan, josta emme hetkeäkään vaihtaisi pois.

Mutta, kun nyt näistä mustan ja valkean välimaastossa sijaitsevista jokaisen unelmantoteuttajan tielle osuvista koetinkivistä nyt puhutaan, niin sanotaan se nyt suorasukaisesti, rehellisin termein: Unelmien toteuttaminen on kyllä välillä ihan täyttä helvettiä.

Meille lyötiin parisen viikkoa sitten pöytään uskalias kysymys siitä, vieläkö rakastamme täydestä sydämestä sitä mitä me teemme. Olimme tuolloin umpiväsyneitä, kuin kaksi puolisokeaa zombieta, jotka pää pyörryksissä repivät itse vuosi sitten asentamaansa OSB-levylattiaa irti coworking-tiloistamme vuokrasopimuksen päättyessä, kahden junassa valvotun yön jälkeen. Vastausta piti punnita hetki, koska tuolla hetkellä ainoa unelma, joka tuntui houkuttelevalta oli, että ”kun sais vaan olla rauhassa”. Kuitenkin sadasosasekunnin murto-osan empimisen jälkeen vastaus oli varma ja ehdoton ”kyllä”. Se, että rakastat jotain juttua ei välttämättä tarkoita, että ihan koko ajan poikkeuksetta tykkäisit siitä.

Pohdimme tuolloin, että unelma on kuin täydellisen pehmeä, rakkain suosikkityynysi. Jos nukut tuolla tyynyllä liian monta yötä peräjälkeen täsmälleen samassa asennossa, nostamatta sitä välillä pois sängystä pöyhiäksesi sen höyhenet toisistaan irralleen, muuttuu tuo tyyny lyttyiseksija ilottomaksi. Se on edelleen suosikkityynysi ja tiedät rakastavasi sitä, vaikka se ei tällä hetkellä tunnukaan siltä, miltä tiedät sen parhaimmillaan osaavan tuntua. Sille täytyy antaa hieman ilmaa, tilaa ja lepoa, jotta voit jälleen painaa pääsi pehmeästi sen täydellisesti kannattelevaan rakenteeseen. Ehkä sinun tulee jopa antaa mahdollisuus sille, että saatatkin rakastaa aivan toisenlaisia tyynyjä – miksipä sitä käyttäisi arvokkaita elämänsä hetkiä lyttytyynyjen aiheuttamasta niskakivusta kärsimiseen. Ja ehkä sinun kannattaa välillä nukkua sillä lyttääntyneelläkin tyynyllä, jotta osaat arvostaa sitä hetkeä, kun seuraava unelmien suosikkityyny ensimmäistä kertaa otetaan suoraan tehtaalta tulleena ulos pakkauksestaan.

”Teillä menee aina niin kauhean hyvin”, on lause jota olemme saaneet lähes viikottain ellei jopa päivittäin kuulla. Samaan aikaan viikottain ellei jopa päivittäin olemme kohdanneet toinen toistaan jännempiä haasteita, epätoivon hetkiä ja niitä sysimustan oloisia tunneleita, joiden keskipisteessä laahustaessaan on kuin keskelle massiivista aavikkoa eksynyt nestehukan kauhistama oravanpoikanen, joka paniikinomaisesti sinne tänne singahdellen etsii mitä tahansa juomapaikkaa tai edes selviytymisvimmaa ylläpitävää hallusinoitua vesiesiintymää. ”Meillä menee aina niin kauhean hyvin” oikeastaan vain siksi, että kaikille noille ensialkuun hätää ja mielen mustuutta aiheuttaville melankolisuuden tulvahduksille annamme nimet ja tarinat, jotka tekevät niistä helpommin kestettäviä tai jopa ihan parhaita sattumuksia.

”Meillä ei ole yhtään rahaa” muuttuu pikkuoravien toivontäyteisellä kekseliäisyydellä muotoon: ”Mieti kun parin viikon päästä se yks iso juttu varmasti onnistuu.” ”Mitä jos me ei osatakaan?” muuttuu muotoon: ”No sössitään sitten kunnolla ja tehdään tästä ainakin hyvä tarina.” Mietelmät siitä ”Mitä jos meistä ei tykätä?” muovautuvat sanamuotoon: ”Mitä jos meidän tehtävä onkin herättää ihmisissä mitä tahansa tunteita?”

Toisin sanoen meidänkin maailmaan sataa jatkuvasti kaikenlaista loskaa, kuraa ja teräviä myrskyrakeita, mutta jostain kummallisesta luonnonoikusta olemme periksiantamattomasti päättäneet läträtä niillä kaikilla aineksilla sitten kuin viimeistä päivää.

Kaikki on kiinni asenteesta. Vastatuulessakin voi hymyillä.

Kaikki on kiinni asenteesta. Vastatuulessakin voi hymyillä.

Voisimme kertoa tässä esimerkiksi äärimmäisen rehellisen tarinan siitä, kuinka ensimmäisen kirjamme 3000 kappaleen ensipainosta on mennyt ”ihan liian vähän” ja iso kasa pahvilaatikoita kerää tällä hetkellä pölyä ja ajoittaista häpeänsekaista ahdistusta taloyhtiömme häkkivarastossa. Voisimme kertoa, kuinka useiden uusien tilanteiden ja aktiivista esilläoloa vaativien hetkien lähestyessä olemme kiemurrelleet joka solussa vellovasta epämukavuudesta ja vain pakon sanelemana heittäytyneet hetkeen tekemään. Voisimme kertoa, kuinka aiemmin tänä keväänä olimme heikkolaatuisella kommunikaatiolla saattaneet keskinäiset välimme sellaiseen tilaan, että jouduimme jo ajatuksenakin kivuliaan kysymyksen äärelle: ”Haluatko sää enää tehdä mun kans juttuja vai jatkatko tästä mieluummin yksin eteenpäin?”

Vaikka kaikki ei aina menekään niinkuin mielessämme kuvittelemme, se ei tarkoita etteikö asiat onnistuisi. Esikoiskirjat ovat toimineet aivan loistavana infotiskinä ja sisustuselementtinä.

Vaikka kaikki ei aina menekään niinkuin mielessämme kuvittelemme, se ei tarkoita etteikö asiat onnistuisi. Esikoiskirjat ovat toimineet aivan loistavana infotiskinä ja sisustuselementtinä.

Voisimme kertoa siitä, kuinka usean projektin kasautuminen yhdistettynä coworking-keitaasta luopumisen hetkeen sai kyynelehtimään lattialla väsymyksestä. Emme tiedä, miten edes kuvailla sitä tunteiden osmoosia, joka ottaa valtaansa repiessäsi irti omin paljain kätösin lattiaa, jonka olet itse vuotta aiemmin siihen samaan paikkaan asentanut – vähän kuin omaa kotitaloaan olisi purkanut pieniin, jonnekin näkymättömiin tuhkantapaiseen tomuun häipyväisiin osasiin. Emme tiedä, miten kuvailla sitä ajatusten kaaosta, jonka oman työntekijän ja ystävän irtisanominen yrityksestäsi saa aikaan. Emme tiedä, miten kuvailla niitä hetkiä, kun olet juuri kuvitellut kaiken kääntyvän pikkuhiljaa onnistumisen puolelle ja jostain nurkan takaa hyppää joku mörkö tai peikkonen heiluttaen jättimäistä plakaatia, jossa lukee leijonan kokoisin kirjaimin EI.

Emme siis missään nimessä väitä, että tämä kaikki olisi koko ajan kamalan kivaa. Sen sijaan se on opettavaista, resilientiksi tekevää ja entistä suuremman onnistumisen janon tuottavaa. Seisomme edelleen satakymmenprosenttisesti sen uskomuksen takana, että ei elämässä juuri muuta kannata tehdä kuin unelmoida ja toteuttaa niitä unelmia, ajoittaisesta vastatuulesta sen kummemmin hirmustumatta. Kaiken kauneus pilleekin kenties juuri näissä kontrasteissa.

Olimme toukokuun alkupuolella Turussa puhumassa luovuudesta ja yrittäjyydestä opiskelijoille. Puheemme jälkeen eräs opiskelijoista tuli luoksemme ja tuumasi, että ”hmm, ehkä luovuutta sitten on kaikki paitsi luovuttaminen”. Hienosti sanottu.

Ehkä sama pätee myös unelmiin ja niiden toteuttamiseen. Niin kauan kun jaksat ja kykenet muovailemaan ja muodostamaan vastoinkäymisten, pelkojen ja epätoivon hetkien pirstaloimasta unelmasta mielikuvituksesi syövereissä entistäkin vahvemman, kauniimman ja hohdokkaampana välkehteleväisen toivontäyteisen tulevaisuuskuvan, niin kauan olet jo perillä elämässä unelmaasi.

Ehkäpä siis unelmaa, sen toteuttamista ja elämistä on kaikki paitsi luovuttaminen. Vaikka taivaalta sataisi minkälaista tavaraa, sinä et anna periksi kyynisyydelle, vaan hengität syvään, avaat uteliaat silmäsi entistäkin suuremmalle, hymyilet vaikka vähäisilläkin voimillasi ja toteat itsellesi, että kaikesta huolimatta maailma on edelleen kaunis paikka olla ja elää. Sinä et luovu toivosta, et lakkaa etsimästä sitä joskus sisälläsi läikähtänyttä elämää suurempaa palon tunnetta – ja siksi olet jo onnistunut.

Unelmien toteuttamisessa onnistumista ei loppujen lopuksi mitata lopputuloksen täydellisyydellä vaan sillä, kuinka monta taikakipinää matkan varrella onnistut tipauttamaan muiden ihmisten silmiin ja sieluihin.

Ehkä unelman toteuttamisessa ei siis ole kyse vain oman kipinän löytämisestä, vaan ennen kaikkea sen kaiken kauniin jakamisesta ja eteenpäin ojentamisesta sinne, missä kauneutta eniten kaivataan.

 

Kirjoittajat: Martta Tervonen ja Sami Mikkola
Kuvat: Martan ja Samin albumit

Sami ja Martta ovat Luova Laboratorio -nimisen yrityksen ja ilmiön perustajat, "15+1 tietä luovuuteen" ja "EPIC: Nuoren yrittäjän käsikirja" -teosten kirjailijat, Speakersforumin listaama puhujakaksikko sekä parhaat ystävykset, joiden unelmana ja tarkoituksena on auttaa ihmisiä ja yrityksiä löytämään ilo, luovuus ja merkitys omaan tekemiseensä. Tällä hetkellä he toteuttavat unelmiaan toimimalla luovien toteutusten erikoisjoukkona yrityksissä eri puolilla Suomea, kehittämällä peliä nimeltä "Elämä" sekä kirjoittamalla ja puhumalla – mutta ennen kaikkea tekemällä asioita intohimosta käsin luodakseen maailmasta kauniimman, onnellisemman ja hauskemman paikan elää meille kaikille. Lisää Martasta ja Samista löydät Facebookista, Instagramista ja Twitteristä.

Lämmitystalkoot on Suomi 100 juhlavuoden kampanja, joka pyrkii kohottamaan yleistä asenneilmapiiriä ja kääntämään negatiivissävytteisen keskustelukulttuurin rakentavaksi ja voimaannuttavaksi. Lämmitystalkoot herättää kiinnittämään huomion vahvuuksiimme ja ympärillämme oleviin mahdollisuuksiin, joihin tarttumalla voimme yhdessä rakentaa valoisampaa tulevaisuutta. #Suomi100 #Suomi100C